Partiopoweria Jedasta jo vuodesta 1959


— PARTIOON LEPIIN —


Leppäpirkoissa eli Lepissä toimii viikoittain eri-ikäisten lasten ryhmiä. Tällä hetkellä ryhmätoimintaa on jokaisessa ikäkaudessa: sudenpennuissa, seikkailijoissa, tarpojissa sekä samoajissa (partion ikäkausista lisää Suomen Partiolaisten sivuilta). Kaikista ryhmistämme voi kysellä paikkoja läpi vuoden - jos ryhmämme ovat täynnä, pidämme jonotuslistaa lippukuntaamme haluavista, ja ilmoitamme vapautuvista paikoista jonojärjestyksessä.

Leppäpirkoissa aloittaa uusi sudenpentulauma aina mahdollisuuksien mukaan. Lippukuntamme on pieni, joten uuden ryhmän perustaminen riippuu sekä mukaan haluavien lasten määrästä että lippukunnan johtajatilanteesta. Jo toimivista laumoista, kuten muidenkin ikäkausien ryhmistä, voi myös aina vapautua paikkoja. Jonoon voi siis ilmoittautua joka tapauksessa.  

Partioon voi liittyä kaikenikäisenä - jopa aikuisena! Lepissä aikuiset ovat mukana tukemassa partiotoimintaa esimerkiksi ryhmänjohtajina, retkillä, eri tapahtumien järjestämisessä ja monessa muussa. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tai jatkaa partioharrastusta.

Muita Espoossa ja Kauniaisissa toimivia lippukuntia löytyy Espoon Partiotuen sivuilta. Lisätietoa partiotoiminnasta Suomessa

OLARIN SEURAKUNTA

Leppäpirkkojen taustayhteisönä toimii Olarin Seurakunta ja työskentelemme usein yhdessä eri tapahtumien ja tilaisuuksien merkeissä. 

LEPIN KAMUJA <3

Olarin Eräkotkat                     Kelotytöt

Merimetsot                             Muuttolinnut

Olarinmäensamoojat             Tapiolan Metsänkävijät

PARTIOTA JO VUODESTA 1959

Lepi on iloinen ja toimelias espoolainen yhteislippukunta. Kolomme sijaitsee Haukilahdessa, venesataman vieressä ja vesitornin juurella. 

SEURAA MEIDÄN MENOA

Facebook

Instagram